1( m) Iho: PVC tai palonestoain PVC käytetään yleensä sisätilojen optiseen kaapeliin. Ulkonäön tulisi olla sileä, kirkas, joustava ja helppo irrottaa. Huonolaatuisen optisen kaapelin pintapinta ei ole hyvä, ja sen sisällä on helppo tarttua tiukkaan holkkiin ja aramidikuituun.
Ulko-optisen kaapelin PE-varpaan on oltava valmistettu korkealaatuista mustaa polyeteeniä, jonka paksuus on sileä, kirkas, tasainen eikä pieniä kuplia ole. Alempiarvoisen optisen kaapelin iho on yleensä valmistettu kierrätetyistä materiaaleista, mikä voi säästää paljon kustannuksia. Tällaisen optisen kaapelin iho ei ole sileä, koska raaka-aineissa on paljon epäpuhtauksia, optisen kaapelin iholla on monia pieniä kuoppia, jotka halkeavat ja vesi pitkään.
2(m) Optinen kuitu: tavalliset optisten kuitukaapeleiden valmistajat käyttävät yleensä suurten tehtaiden A-tason kuituytimiä, kun taas joissakin edullisissa ja alempiarvoisissa optisissa kaapeleilla käytetään yleensä C- ja D-tason optisia kuituja ja salakuljetettuja optisia kuituja, joiden alkuperä on tuntematon. Nämä optiset kuidut ovat usein kosteita ja värjäytyneet monimutkaisten lähteidensä ja pitkän toimitusaikansa vuoksi, ja monikäyttöiset optiset kuidut sekoitetaan usein yksimuotoisiin optisiin kuituihin. Pienistä tehtaista puuttuu kuitenkin yleensä tarvittavat havaitsemislaitteet optisten kuitujen havaitsemiseksi Laadun arviointi. Koska paljaalla silmällä ei pystytä tunnistamaan tällaista optista kuitua, rakenteessa esiintyvät yleiset ongelmat ovat: kapea kaistanleveys, lyhyt lähetysetäisyys; epätasainen paksuus, joka ei pysty pestä hännän kuidulla; optisen kuidun joustavuuden puute, joka murtuu käämittäessä.
3( m) Teräslangan vahvistaminen: tavallisen valmistajan optisen ulkokaapelin teräslanka on fosfatoitu ja pinta harmaa, joten teräslanka ei lisää vetyhäviötä, ruostetta ja on erittäin luja. Huonompi optinen kaapeli korvataan yleensä ohuella rautalangalla tai alumiinilangalla. Tunnistusmenetelmä on erittäin helppo - ulkonäkö on valkoinen, ja se voidaan taivuttaa milloin puristaa käteen. Tällaisella teräslangalla valmistetun optisen kaapelin vetyhäviö on suuri. Pitkän ajan kuluttua optisen kuitulaatikon kaksi päää ruostuvat ja murtuvat.
4(m) Teräshaarniska: tavalliset tuotantoyritykset käyttävät pitkittäissuuntaisesti käärittyä nauhaa, joka on päällystetty ruosteenestopinnoitteiden molemmin puolin, ja huonompi optinen kaapeli käyttää tavallista rautalevyä, yleensä vain toinen puoli on käsitelty ruosteenestokäsittelyllä.
Viisi, löysä kotelo: optisen kuitukaapelin löysä kuituholkki on tehtävä PBT-materiaalista, jotta kotelon lujuus on korkea, ei muodonmuutoksia, ikääntymisenesto. Huonompi optinen kaapeli käyttää yleensä PVC:tä holkkina. Hihan ulkohalkaisija on hyvin ohut, ja se on litteä käsin puristettuna, mikä on vähän kuin juomamme olki.
6(m) Kuitutasta: optisen ulkokaapelin kuitutasta voi estää optisen kuidun hapettumisen. Kosteuden vuoksi huonompaa optista kuitua käytetään vain vähän kuitutahnaa, mikä vaikuttaa vakavasti optisen kuidun käyttöikään.
7(m) Aramid: tunnetaan myös nimellä Kevlar, on eräänlainen korkealujuuksinen kemiallinen kuitu, jota käytetään tällä hetkellä eniten sotilasteollisuudessa. Sotilaskypärät ja luodinkestävät liivit on valmistettu tästä materiaalista. Tällä hetkellä vain DuPont ja Aksu Alankomaissa voivat tuottaa sen, ja hinta on noin 30 miljoonaa tonnia. Sisätilojen optiset kydl_ Syey ja ADSS käyttävät molemmat aramidilankaa vahvistuksena. Koska aramidilangan hinta on korkea, huonomman sisäoptisen kaapelin ulkohalkaisija on yleensä hyvin ohut, joten muutamaa aramidilankaa voidaan käyttää kustannusten säästäksi. Tällainen kaapeli on helppo rikkoa, kun se laitetaan putken läpi. ADSS-kaapeli perustuu jännittykseen, tuulen nopeuteen sekunnissa aramidikuidun käytön määrittämiseksi kaapelissa, yleensä uskalla leikata kulmia.